Compañía Kaari & Roni Martinin Bergman – Kuiskauksia ja huutoja -teos nähdään Kaapelitehtaan Valssaamossa 29.9.–6.10.2022.
Toisella esityskaudellaan teoksen esiintyjäkaarti tarjoilee todellista liikkeen ja tulkitsemiskyvyn juhlaa: esityksissä tanssivat illan miehityksestä riippuen suomalaisen nykytanssin uranuurtaja Jyrki Karttunen, kansainvälisesti palkittu flamencotaiteilija Kaari Martin, ilmaisuvoimainen nykytanssija Angela Aldebs sekä ensimmäistä kertaa pandemian alun jälkeen Suomeen palaavat ja muun muassa ryhmän KILL Carmen ja Anna Karenina -teoksista tunnetut ylistetyt espanjalaistanssijat Mariana Collado ja Carlos Chamorro.
Ingmar Bergmanin ikoniseen elokuvaan pureutuessaan Compañía Kaari & Roni Martin tarttui jälleen klassikkoon tehdäkseen siitä oman tulkintansa. Teoksessa kiteytyy se, miten Bergmanille elämän tarkoitus on elämässä itsessään – ja ennen kaikkea sen yksinkertaisimmassa inhimillisessä eleessä, kosketuksessa. Ryhmän tulkinnassa elämän tanssia säestää cembalo, jonka soitto etenee kuin ajan hammas, ihmisestä piittaamatta.
Tanssimiehitykset:
To 29.9. klo 17: Kaari Martin – Jyrki Karttunen – Angela Aldebs
To 29.9. klo 19: Kaari Martin – Carlos Chamorro – Angela Aldebs
Pe 30.9. klo 17: Kaari Martin – Jyrki Karttunen – Angela Aldebs
Pe 30.9. klo 19: Kaari Martin – Carlos Chamorro – Angela Aldebs
La 1.10. klo 17: Mariana Collado – Carlos Chamorro – Angela Aldebs
La 1.10. klo 19: Mariana Collado – Jyrki Karttunen – Angela Aldebs
Su 2.10. klo 14: Mariana Collado – Jyrki Karttunen – Angela Aldebs
Su 2.10. klo 16: Mariana Collado – Carlos Chamorro – Angela Aldebs
Ke 5.10. klo 17: Kaari Martin – Carlos Chamorro – Mariana Collado
Ke 5.10. klo 19: Kaari Martin – Carlos Chamorro – Mariana Collado
To 6.10. klo 17: Kaari Martin – Carlos Chamorro – Mariana Collado
To 6.10. klo 19: Kaari Martin – Carlos Chamorro – Mariana Collado
Dramaturgia: Atro Kahiluoto
Ohjaus: Kaari Martin, Roni Martin, Atro Kahiluoto
Sävellys: Roni Martin
Koreografia: Kaari Martin & Co.
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Pukuompelu: Taru Hahle, Ilkka Salakari, Johanna Vehmas
Valo- ja lavastussuunnittelu: Jukka Huitila
Ääni: Eppu Helle
Maskeeraus: Kaisu Hölttä, Tuija Luukkainen
Tuotanto: Compañía Kaari & Roni Martin
Bergman – Kuiskauksia ja huutoja 29.9.–6.10.2022, Valssaamo, Kaapelitehdas.
Liput 34/24 €, Ticketmaster
Ensimmäisellä näytöskaudella teosta arvioitiin muun muassa näin.
“Jyrki Karttunen on tänä syksynä ilmestynyt pitkästä aikaa näyttämöille, ja sinne hän toden totta kuuluukin! Karttusen liikekieli hänen omassa pitkässä soolossaan on suorastaan maaginen yhdistelmä itämaisia taistelueleitä ja suojautumisen eleitä. (–) Ryhmä jatkaa omalla polullaan, jossa flamencoa voi lähestyä miten vaan – jopa täysin päinvastaisesta perinteestä. Rytmissä ja suoraviivaisuudessa se ainakin kytee. Ja kauneudessa.” –HS
“Kuiskauksia ja huutoja on esitys, joka, vaikka ei olisi siitä syystä syntynytkään, tiivistää ja kokoaa erittäin hyvin niitä tuntoja ja tunteita, joita nykyinen pandemiatilanne herättää. Ja se tekee sen erinomaisesti. Esitys on yhtä aikaa sekä yleispätevä ja etäännytetty että äärimmäisen tässä ja nyt. Vahvan sisältönsä lisäksi se on myös tanssillisesti upea.” –Demokraatti
Kuva: Kai Kuusisto